Nettisivujen teko itse – milloin se kannattaa ja milloin ei?

Nettisivujen teko itse on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tai sitten ei.

"Nettisivujen teko itse on kuin laittaisi rahaa pankkiin." Tai sitten ei. 

Tee se itse -nettisivut voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta työn ulkoistaminen ammattilaiselle tuo mukanaan monia hyötyjä, jotka säästävät aikaa, vaivaa ja hermoja.

Jos mietit, pitäisikö tehdä nettisivut itse, lue alta vinkit ja ajatukseni aiheesta.

​Säästätkö (oikeasti) rahaa tekemällä itse?

Ajatus rahan säästämisestä voi olla vähän harhaanjohtava. ​Säästät tietysti ammattilaisen palkkioon menevän summan, mutta onhan sinunkin ajallasi jokin arvo. Mieti, mihin tuottavaan (tai vaikka lepoon!) voisit senkin ajan käyttää.

Väitän, että ammatikseen nettisivuja tekevä ​hoitaa työn paljon nopeammin kuin henkilö, jolla ei ole aiempaa kokemusta sivujen teosta. Ammattilaisen 10 tuntia saattaa tarkoittaa jopa 100 tuntia itse tehtynä. Ja paljonkos se tuntihinta sitten olikaan...?

Monesti aloittavan yrittäjän budjetti on todella pieni. Silloin on ihan ok​ tehdä sivut aluksi itse (jos on ylimääräistä aikaa) ja panostaa myöhemmin ammattilaisen tekemiin sivuihin, kun kassaan alkaa tulla rahaa. 

Mutta jos pystyt irrottamaan esimerkiksi tonnin pari nettisivujen tekemistä varten, saat sillä jo ammattilaisen avuksesi.

Lue tästä, millaiset nettisivut saa pienellä budjetilla.​ 

​Nettisivujen tekeminen vaatii muutakin osaamista

Moni nettisivujen tekijä on myös markkinoinnin ammattilainen, joka ymmärtää sivujen merkityksen myynnin näkökulmasta – käyttökokemuksesta puhumattakaan!

Hakukoneoptimoinnin merkitys on tänä päivänä valtava, ja sivujen sisältöjen pitää löytyä Googlesta muullakin kuin yrityksesi nimellä. 

Miten tuttu asia Google-näkyvyys on sinulle? Tee se itse -ohjeiden avulla saat peruskäsityksen aiheesta, mutta parhaat tulokset vaativat aina syvempää ymmärrystä aiheesta.

On todella tärkeää, että sivuillesi saadaan kävijöitä, heidät saadaan viihtymään ja lopulta ostamaan.

Oletko visuaalinen ihminen?

Yksi osa kokonaisuutta on sivuston visuaalinen ilme. Värit, fontit, kuvat, painikkeet, elementtien sijoittelu ynnä muut eivät ole yhdentekeviä.

Nettisivujen ilme vaikuttaa suoraan siihen, millaisen ensivaikutelman yrityksesi antaa. Ammattilainen osaa luoda sivuille oikeanlaisen fiiliksen.​

Tiesitkö, että väreillä on myös psykologista vaikutusta? Entä miten eri värit toimivat keskenään, ja onko tarpeeksi kontrastia? 

Otathan myös huomioon, että oma lempivärisi ei välttämättä puhuttele asiakkaitasi toivotulla tavalla.  "Vähemmän on enemmän" -ajatus kannattaa pitää mielessä, eikä kuorruttaa sivuja kaikilla mahdollisilla ilotulituksilla ja efekteillä, vaikka itsestä ne näyttäisivätkin trendikkäältä.

Hups ja oho, tekevälle sattuu

Rapatessa roiskuu, eikä virheiltä aina voi välttyä. Teknisiä haasteitakin voi tulla vastaan. Mikä sitten neuvoksi? Jos lähipiirissä ei ole tekniikan ihmelasta, voi haasteiden parissa jumppaamiseen kulua tuntitolkulla aikaa. Pahimmassa tapauksessa sivujen julkaisu viivästyy.

Ammattilainen osaa välttää yleiset virheet, jotka voivat tulla kalliiksi. Hän tuntee parhaat käytännöt ja osaa toteuttaa niitä oikein alusta alkaen.

Milloin nettisivujen tekeminen itse on ihan ok?

Joskus on ihan ok tehdä sivut itse. Esimerkiksi jos

  • sinulla on ylimääräistä aikaa, kiinnostusta ja taitoa tehdä sivut itse
  • budjettisi on max. muutaman satasen
  • et halua tai sinulle ei ole tärkeää, että sivut löytyvät Googlesta
  • sillä ei ole väliä, miltä sivut näyttävät, "kuhan on vaan olemassa" 

Jos teet itse, voit ostaa uudet kotisivut ammattilaiselta tarvittaessa myöhemmin.

Voit kokeilla sivujen tekemistä esimerkiksi jollakin helpolla kotisivutyökalulla, esimerkiksi LiquidBloxilla.

Vähemmän huolta ja enemmän mielenrauhaa

Nettisivujen ulkoistaminen ammattilaiselle on fiksu valinta. Tekijän osaaminen ja kokemus auttavat siinä, että saat laadukkaat ja kaikin puolin toimivat sivut.

Kokeneella tekijällä on kokemusta monenlaisista projekteista, ja hänellä on useimmiten ratkaisut ja työkalut valmiina. Työ sujuu nopeasti ja tehokkaasti. 

Säästä aikaa ja vaivaa – anna nettisivujen tekijän hoitaa homma ja keskity itse siihen, missä olet paras! Tämä tarkoittaa vähemmän huolta ja enemmän mielenrauhaa sinulle.

Onko nettisivujen teko ajankohtaista​?

Jos luit tänne asti, saatat miettiä sittenkin työn ostamista ammattilaiselta. 

Ota yhteyttä, jos haluat tarjouksen ammattimaisista nettisivuista yritykselle.​Kerron mielelläni lisää eri vaihtoehdoista!

Pyydä tarjous